Syksyn SUP-surffia Norjassa

September 12, 2016

Syksyn SUP-surffia Norjassa

Meillä on kauden päätteeksi ollut aina tapana ottaa hieman aikaa omaan harrastamiseen ja aikaisempina kausina olemmekin päätyneet mm. Tanskaan, Viroon, Etelä-Afrikaan, Hawajille ja Lappiin. Merta edemmäksi kalaan ei välttämättä tarvitse lähteä sillä Norjasta löytää aivan huikeita aaltoja! Tänä syksynä tutuksi tulevat Norjan Etelä- ja Länsirannikko, Tanska sekä Etelä-Ruotsi. 

SUP-retki Norjassa

Palasimme juuri viiden päivän reissulta Norjan länsirannikolta, Hoddevikasta. Ennuste lupasi kohtuullista aaltoa ja mukaan pakkasimme uudet aalto SUP-laudat, lainelaudat sekä purjelaudat. Erityisen fiiliksissä olimme uudesta 2017 Fanatic Stubby 8'2" -laudasta, jota olimme päässeet vasta ulkoiluttamaan koemielessä Fiskiksellä. 

Hoddevika on sympaattinen pieni kylä Ålesundin ja Bergenin välissä, joka on tullut maailmallakin tunnetuksi hyvien aaltojen myötä. Hoddevikasta löytyy paljon tietoa eri surffioppaissa ja kylästä löytyykin useampi majatalo, surffikoulu ja välinevuokraamo. (Tarkempi katsaus esimerkiksi täältäStadsurfing ja LaPoint tarjoavat molemmat majoitusta, välinevuokrausta ja opetusta. Erityisen hyvän vaikutelman teki Stadsurfingin vilpittömän mukava henkilökunta ja lämmin tunnelma kun istahdimme sinne kahville. 

Ensimmäinen yö pakettiautossa vuoren päällä ja ulkona puhalsi reilu 20m/s tuulta ja vettä satoi kaatamalla. Uni maistui pitkän ajon jälkeen, mutta ajoitimme herätyksen niin että pääsisimme rantaan tarkistamaan aaltotilanteen heti auringonnousun aikaan. Kaukaa ja ylhäältä aallot vaikuttavat AINA pienemmältä ja Paul aloittikin taktisella kuvausvuorolla. Tuomaksen kanssa lähdimme haastamaan aaltoja muiden vielä nukkuessa rannalla teltoissa. Aallot osoittivat voimansa ja huuhtoivat meidät nopeasti takaisin rantaan... Isommassa kelissä kannattaakin valita oikea reitti ulos murtuvien aaltojen ohi. Lisäksi 105-litrainen aaltoSUP-lauta vaati vähän totuttelemista! 

Seuraavaksi otimme pienemmät lainelaudat kehiin ja nyt löysimme myös oikean reitin ulos aallonmurtajan suojista suoraan aaltojen taakse. Arkena ei tarvitse huolehtia ruuhkasta ja Tuomaksen kanssa kahdestaan nautimme aamun tarjonnasta :) 

Tämä oli ennusteen mukaan ehdottomasti ns 'pääpäivä', joten suunnitelmissa oli löytää ruokailun, levon, ja surffin optimisuhde. Jos lähtee liian innokkaasti aamulla, niin illan puhtaat ja lasiset aallot saattaisivat jäädä väliin voimien puutteen vuoksi. 

Keli rauhoittui ja puhdistui hieman, joten nyt oli Stubbyn vuoro. Aivan uskomatonta hauskuutta! Kun lainelautailusta on ollut taukoa niin melominen paksulla märkäpuvulla on erittäin raskasta ja aaltoja on vaikea saada kiinni. Koko kauden SUP-treenit Suomessa palkitsevat nyt kun melontakunto ja tasapaino ovat parhaimmillaan. SUP-melan avulla saa selkeästi enemmän voimaa melomiseen ja jokaisen halutun aallon pystyi vain "napsimaan". Pieni ja progressiivinen aaltoSUP-lauta tarjoaa lisäksi huikeat ominaisuudet aalloissa kikkailuun. Ehdottomasti paras aaltoSUP-kokemus tähän mennessä! 

SUP-laudalla aalloissa haastavinta aluksi on sijoittua oikein aaltojen suhteen. Hyvä laudanhallinta ja nopeat "pivot" -käännökset ovat eduksi. Pienemmät aaltoSUP-laudat ovat vähäisen tilavuuden vuoksi myös paljon kiikkerämpiä, joten tasaisella melominen ennen aallon kiinniottamista vaatii harjoittelua. Rannasta ulosmelominen tuo myös omaa hauskuutta kun aaltojen ali ei pääse sukeltamaan. Pienempien aaltojen yli pääsee hyvällä tasapainolla melomalla seisten kun taas isompaa aaltoa kohdatessa täytyy välillä hylätä lauta ja sukeltaa itse syvälle. Toisinaan laudan päältä voi myös hypätä kuohujen yli ja vetää lauta perässä karkuremmin avulla. 

Veden ja ilman lämpötilat meidän mittakaavassa myös hemmottelivat. Vesillä pärjäsi hyvin laadukkaalla 4mm märkäpuvulla ilman tossuja, hanskoja ja huppua.  

Loppujen lopuksi olimme neljä päivää vesillä vaelluksineen! Aalloissa taistelu syö voimia ja ruoan sekä levon määrää ei kannata aliarvioida. Säät vaihtelevat paljon Norjassa mutta tällä kertaa aurinko hemmotteli meitä harvinaisen hyvin.

Hoddevikin lähiympäristössä on mielettömät puitteet kaikkeen mahdolliseen ulkoilmaharrastamiseen. Lähialueen vaellusreitit ovat upeat ja SUP-laudalla voi tehdä upeita löytöjä lähiseudun vuonoista. 

Aaltoennuste parani vielä yllättäen reissun viimeistä päivää varten. Lauantai illan aikana aallot kasvoivat reippaasti ja kuvien seesteinen tunnelma hämää tällä kertaa. Takaa pääsi yllättämään aina yhä suurempi aalto, joita vastaan tuli taisteltua pimeään saakka. 

Norjassa on hyvä meininki rannalla ja vesillä. Porukka on ystävällistä ja antaa tilaa aalloilla. Pitkien päivien päätteeksi on hauska fiilistellä yhdessä isolla porukalla!